Historia

Tausta

Seuraava on 3/2010 Sössössä julkaistu uutinen elepajan tulemisesta.
Kyseisen Sössön saat tästä.

Killan elektroniikkapaja, se tulee, tule sinäkin!

Onko elektroniikkanäpertely suurin intohimosi, mutta et omista kaikkia tarvittavia vempaimia? Vai oletko kenties aina halunnut kokeilla kolvata jotain, mutta tekstiilityön tunneilla ei annettu? Killan ahkerat ja puuhakkaat toimijat tulevat tässäkin apuun tiedekunnan suosiollisella avustuksella, nimittäin syksyllä Sähköinsinöörikillalla on ihka oma elektroniikkapaja!

Taustasäteilyä

Eräänä syksyisenä iltana killan jäsenistön syvistä pohjalaisriveistä kumpusi idea uudesta jäsenpalvelusta: Kun kerran sähköinsinöörejä ollaan, niin voisi sitä jotain oikeaakin tehdä matriisien pyörittelyn ohella. Ryhdyttiin siis perustamaan pajaa, johon killan jäsenet pääsevät toteuttamaan itseään alauskollisten käsitöiden parissa.

Tarkoituksena on siis tarjota teoriantäyteisten opintojen vastapainoksi tutustumismahdollisuus erilaisten elektronisten laitteiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Tämän toivotaan synnyttävän opiskelijoissa uutta motivaatioita opintojen suorittamiseen ja antavan sysäyksen vakavastikin otettavaan elektroniikkaharrastukseen. Lisäksi paja mahdollistaa erilaisten elektronisten laitteiden valmistamisen kaikenlaisiin teekkarihenkisiin projekteihin, kuten jäynät tai vuosijuhlalahjat.

Homma aloitettiin ottamalla yhteyttä tiedekkunan kehityspäällikköön, joka auliisti lupasi killan käyttöön huoneen Otakaari 5:n kellaritiloista. Tästä innostuneena kilta päätti perustaa Sisätoimikunnan alaisuuteen kaksi pajavastaavan virkaa, joita hoitamaan ryhtyivät allekirjoittaneet. Ensitöikseen ryhdyttiin hankkimaan projektille tekijöitä, rahoitusta ja lahjoituksia, ja Teekkaritoiminnan edistämisrahasto lupasikin heti kättelyssä 2500 euroa pajatoiminnan käynnistämiseen. Hyvä joukko asiansa osaavia kiltalaisia ja tiedekunnan henkilökuntaakin lähti suin päin projektiin mukaan.

Kevään mittaan projekti on edennyt hitaahkosti mutta varmahkosti. Lahjoituksia on putoillut jonkin verran erinäisiltä tahoilta sekä uuden että käytetyn tavaran muodossa. Itse tilojen kunnostaminen on ollut aikaavievä prosessi, joka on jokseenkin riippumaton killasta, sillä tiloihin piti tilata uudet sähkösuunnitelmat ja kattokin täytyy laittaa uusiksi. Nyt suunnitelmat ovat kuitenkin valmiit ja odotellaan enää timpurin ja sähkömiehen työurakan päättymistä.

Juujuu, syksyllä se tulee

Tällä hetkellä suunnitellaan kuumeisesti hankintoja pajaa varten, jotta tiloja päästään kalustamaan mahdollisimman pian remontin valmistuttua. Mikäli suurilta vastoinkäymisiltä vältytään, pajan avajaisia päästään viettämään jo alkusyksystä juhlallisin menoin. Tästä käynnistynee myös säännölisen epäsäännöllisesti järjestettävien pajan avoimien ovien päivien aikakausi, jolloin pajalle voi saapua harjoittelemaan kolvin käyttöä ja vaikkapa valmistamaan valmiiksi suunnitellun introprojektihärpättimen itselleen. Yhteistyötä Automaatio- ja Systeemitekniikan killan Säätökerhon kanssa on myös pohdiskeltu.

Pajaan ollaan näillä näkymin hankkimassa muutamaa juotosasemaa, tietokoneita, labrateholähteitä, mittalaitteita (oskilloskooppeja, yleismittareita, spektrianalysaattoria, yms.), yleistyökaluja, piirilevynvalmistustarpeet sekä kaikkea hyödyllistä mikä mieleen juolahtaa. Jos sinulla on jotain ideoita hankintojen tai muun suhteen, älä epäröi ottaa yhteyttä oheisten kanavien kautta! Etenkin irkkikanavalla on helppo vaihtaa ajatuksia kaikkien paja-aktiivien kanssa. Killan webiinkin tehtäneen jonkinlainen paja-aihenen osio kunhan materiaa on koottu riittävästi.

Riku Lääkkölä ja muu pajan väki

Tapahtumat

Fuksihack

Pajaillat

Coronahack

Pajaprojektit

Fuksivillku

Bluetooth audio vastaanotin

Jotain lisää

Uudet wikisivut

Wikinpääsaivu

Pajan remppa

Historiikki